OMA TYYLINI

Taidenäyttelyissä, pysyviä näyttelyitä lukuun ottamatta, on nykyään aika vähän maisemamaalauksia. Suurin osa maalauksista on enemmän tai vähemmän abstrakteja; perinteinen maisemamaalaus miellettäneen vanhanaikaiseksi ja itseään toistavaksi.

Oma tyylini on näiden suuntausten puolivälissä, sillä pyrin tuomaan maisemamaalauksiini abstrakteja piirteitä: väripintoja, valoja, varjoja, hahmoja, mutta ei liikaa yksityiskohtia.  Maisemista, rakennuksista ja esineistä löytyy mielenkiintoinen ja hieno kirjo värejä, jos istahtaa rauhassa aloilleen ja ryhtyy niitä tarkastelemaan. Jos kohteen värit, voimakkuudet ja suhteet pystyy mielenkiintoisella tavalla pyydystämään maalaukseen, siitä tulee kiehtova.

Maalarin tehtävä on näyttää jotain sellaista, mitä katsoja ei heti tule ajatelleeksi: voiko taivaalla tosiaan olla vihreää tai vihreän puun varjossa punaista? Mielestäni hyvä maalaus on sellainen, jonka ohi - jos vähäänkään tarkkailee ympäristöään - ei voi kulkea pysäntymättä.

Maalauksen aihe tai kohde ei ole mielestäni kovin oleellinen, siilä mielenkiintoisen maalauksen voi tehdä mistä tahansa. Tunnistettava kohde voi olla maalauksessa vain viitteellinen ja heittää ajatuksen siihen suuntaan, että tuossahan voi olla vaikka...? Seuraavalla katsomiskerralla siinä voikin nähdä jotain muuta. Pääasia on värien harmonia, valoisuuden vaihtelu ja valon ja varjon suhteet toisiinsa. Pinterestissä ja Instagramissa on paljon hienoja maalauksia, joiden aiheena on vaikkapa vain yksi hedelmä tai sitruunan lohko ja niistä pöydälle lankeava varjo. Yksinkertainen on kaunista.

Tyylejä ja työtapoja on paljon erilaisia. Abstraktit maalaukset tehdään usein tekniikoilla, jotka poikkeavat suuresti öljyvärimaalauksen perustekniikoista. Monet abstraktit maalaukset kiehtovat minua kovasti. Jokainen menetelmä kuitenkin edellyttää elämänmittaista opiskelua, joten jokaisen on löydettävä oma juttunsa.

Minun juttuni on tuoda maisemamaalaukseen omaa abstraktia näkemystäni öljyväreillä.